keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Pakollinen kisojen välisen treenikauden väliraportti.

RT skumppapojat ovat tikissä. Molemmat Helsinki Halfmarathonin osallistujat kiskoivat ennätykset kyseisellä matkalla, joskin virallisena suorituksena se oli molemmille vasta toinen osallistuminen. No silti! Siinä missä toinen toipui puolessa vuodessa polvileikkauksesta ennätyskuntoon, on toinen oppinut rajoittamaan aineenvaihduntaansa puoleen verratuna ensisuoritukseen. Ennätyksiä korjattiin minuuttikaupalla, vaikka kaikkea huippu-urheilustakin tuttuja mutkia oli matkalla.

Nyt suuntaamme katseemme uusiin haasteisiin ja pyrimme kasvattamaan pohjakuntoa kesän, ja herkistelemään vauhtia sitten elokuun aluksi jolloin onkin se kaikista pyhin, eli Oulun Extreme run. Tälle reissulle ei aikatavoitteita tunnetusti liiemmin aseteta (mitä nyt ajoissa juoksupaikalle ja maanantaiksi töihin), mutta puvustus on sitäkin yhtenäisempi, ja kisan jälkeinen juhlinta astetta skumppaisempi. Ennen syksyn suursateita olisi tarkoitus myös käydä koittaa miltä maistuu ratajuoksu cooperin ja pikamatkojen muodossa, ja on tässä puhuttu yksilösuorituksesta kokonaisen maratonin lönköttelystä lenkkivauhdillakin. Myös Lippu Tough Vikingiin on ostettu, ainakin toisella, toisen vielä arpoessa polvensa kestävyyttä. Viikinkijuoksuhan on koetusti melko rankka kokemus elämäntapa-narukäsille, joten salillakin pitää käydä näyttäytymässä, mikäli haluaa tapahtumasta kaiken irti.

Näillä sanoilla on tavoitteena tulevaan ennen kaikkea kropan kokonaisvaltainen treeni ja ehjä harjoitteluvuosi ilman vastoinkäymisiä, jotta saadaan perusasiat sille tasolle, että voi itselleen uskotella treenaavansa kovaa, eikä täysin väärin.