lauantai 6. syyskuuta 2014

Kaukaisia haaveita, kaatuneita aitoja ja saavutettuja tavoitteita.

Tänään on se päivä. RT skumppapojat ovat juoksuharrastuksen kiistämätön Liverpool. "You'll never walk alone"! Kun skumppapoikien perustajajäsen, joutuu toimittamaan häissä toisiksi komeimman miehen roolia, ja uusin hyväksytty jäsen vielä teroittaa hampaitaan (viilalla, ja miksi lie) on joukkoon hakenut vahvistukseksi uusi jo NELJÄS (4) jäsen. Nämä olkoon loppukarsinnat hänelle, sillä hän osasi vastata kysymykseen "miten koet vapun?" Lähes riittävän oikein. Tänään juostaan "skandinaavian kovin estejuoksutapahtuma" Tough Viking, ja allekirjoittanut on ainakin sortunut ennätysmäiseen välineurheiluun. On Drifittiä ja kompressoituakin paitaa tarjolla. On nimenomaan estejuoksutapahtumiin suunnitellut All Terrain kengät ja merkkitrikoot. Sukatkin on Asicsit ja mieskin on merkkihuollettu sohvalla maaten kaksi viikkoa ja öljyt ainakin keuhkoista ovat liikkuneet molempiin suuntiin. Kuitenkin kaikki lupaa hyvää. Juoksuseura on kovempaa kuin koskaan ja kaikki laskut on suurinpiirtein maksettu!

Huom. RT skumppapojat eivät kannata Liverpoolia niin musiikillisen annin, tai jalkapallonkaan osalta, ainakaan tietääkesmme. Hyväksymme toki heidänkin fanit, koska leikkimielinen kiusoitteluhan (uhkailu kiristys ja silmitön väkivalta) vain lisää joukkoehenkeä. Nyt on aika hypätä junaan ja koittaa mistä dry out tulokas on tehty! Toivottavasti ak. pysyy perässä edes hetken.

tiistai 19. elokuuta 2014

RT skumppapojat siirtyvät seuraavalle asteelle:

Legendaarinen (omasta mielestään) juoksuryhmä RT skumppapojat aloittivat toimintansa jossain vaiheessa vuotta 2013 liittymällä runsaalla kahden miehen joukkueellaan Oulun Extreme Run tapahtumaan. Tällöin joukkue kuitenkin tunnettiin vielä nimellä skumppapojat. Nyt Skumppapojat ovat osallistuneet jo KAKSI (2) kertaa Oulun Extreme Runille, joka on toistaiseksi ollut se ainoa oikea Extreme Run, sekä kerran käytiin myös juoksemassa puolikass HCR:ssä toukokuussa 2014. Juostessa toista Oulun rupeamaa oli matkassa jo kolma jäsen, vaikkakin unohti ilmoittaa seurakseen skumppapojat, jonka paikkasi hienosti pukeutumalla yhtenäiseen asuun. Tällä lenkillä päätettiin myös muuttaa nimi nykyiseen muotoon. Ryhmälle ominaisia piirteitä ovat olleet mm. raikkaan vappukulttuurin fanitus ja toteutus, yhteisen salibandyseuran kolmosketjun hyökkäys, asettuminen asumaan Järvenpäähän tietämättä varsinaisesti miksi ja ennakkoluuloton suhtautuminen erilaisiin juoksutapahtumiin ja näiden järjestäjäkaupunkien kylpylä-/yökerhoelämään.

RT skumppapojat aikovat myös seuraavana vuonna kasvaa hyväksi havaittua 50%/vuosi jäsenvauhtiaan ja mukaan etsimmekin puoltatoista lisäjäsentä. Laatukriteereistä voinemme tinkiä. Tulevia tapahtumia ovat ainakin Helsinki Half Marathon 6.6.2015, mutta muistakin pyrkimyksistä on ollut puhetta. Nyt me ollaan sitten juostu jo Blogosfääriinkin, ja kaikkia jännittää tuleeko seuraavaa tekstiä ikinä.